Tähän blogiin kerron päivästä Kevät Festareilla. Elikkäs kevät festarit ovat Torreviejassa asuvien suomalais yhteisöiden järjestelemä Kevät festifaali. Viimeksi festivaali oltiin järjestetty 4 vuotta sitten vuonna 2020 koronan takia. Nyt se järjestettiin uudelleen ja pääsin toteuttamaan sitä kolleegoiden kanssa. Pää valmistajina olivat: Suomi-Kauppa, Kahvilla, Pirungrilli, LomaEspanja ja Otava Lounge&Bar.
Päivä alkoi herätyksellä klo 7.30 jonka jälkeen teimme aamu toimet ja pelipaikoille lähdettiin noin klo 10.00. Aikaisempina vuosina festarit järjestettiin Suomi-Kaupan edessä mutta tänä vuonna ne siirrettiin Los Angeles baarin tiloihin. Elikkäs päivä alkoi tilojen ja paikkojen järjestemisellä, jonka jälkeen autoimme esiintyjiä tekemään sound checkin. Esiintyjinä olivat tänä vuonna: The Bilebändi Rovaniemeltä, Sampsa Astala joka soittaa Bilebändissä rumpuja, sekä Kinnunen&Vaittinen Duo. Päivä jatkoi sound checkkn jälkeen ruokien esivalmistelulla sekä paikkojen loppuviimekstelyllä. Juhlat alkoivat virallisesti klo 13.00 mutta vieraita alkoi valumaan paikoille jo klo 12.30, Minun ohjelmani oli Festareilla olla myymässä juoma lippuja, mutta myynti jäi minun osalta hirveän vähäiselle koska hommani vaihtui englannin kielen kääntäjäksi koska asiakkaan ja myyjät eivät juurikaan ymmärtäneet toisiaan😅. Koko päivä menikin siinä tulkin hommissa mutta pääsin onneksi nauttimaan loppupäivästä koska juoma liput myytiin loppuun viimeistä myöten. Lähdimme asuntoa kohti klo 20.00 ja olimme Aadan kanssa aivan poikki joten katsoimme hetken sarjaa ja menimme nukkumaan, siinä oli tiivistetty päivä festareilla minun osaltani.
Kaiken kaikkiaan olemme nauttineet reissusta ja olemme tutustuneet upeisiin ja mukaviin ihmisiin. Reissua on jäljellä enään 8 päivää ja kaiken kaikkia olemme todella tyytyväisiä saamaamme mahdollisuuteen lähteä vaihto-opiskelemaan. Kiitos koko Winnovan väki ja Erasmus+ järjestölle että olette mahdollistaneet reissun meille. On ollut kyllä ikimuistoista. Kiitos!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.